Talvikuulumisia kesänkorvalla

Nyt on Valo jo runsaan vuoden. Murkkuikä alkaa ehkä olla hiljalleen ohi. Imurointi onnistuu jo ilman, että Valo haukkuu, juoksee ja pomppii ihan hassuna ympäriinsä. Pientä tekemistä on vielä koirakavereiden ohittamisessa, mutta paremmin sujuu sekin kuin ennen.

Luonteeltaan Valo on äärettömän sosiaalinen, utelias ja valpas. Koko vuoden aikana, mitä Valo meillä nyt on elänyt, se on vain kerran murissut ja esitellyt hampaitaan koirapuistossa. Päin vastoin, häntä iloisesti vipattaen se lähestyy välillä vähän liiankin hullun rohkeana muita koiria. Jos vastaukseksi tulee murinaa ja ärhentelyä, niin se lähtee pois, unohtaa samantien koko jutun ja aloittaa uuden lähestymisyrityksen.

Ja että se on valpas! Koko ajan niiiin kiinnostunut kaikesta. Mitä tapahtuu? Missä? Menenpä ottamaan selvää! Ei, kun tuolla onkin jotain vielä kiinnostavampaa... Paimenkoiraa siitä löytyy myös enemmän kuin kotitarpeeksi. Jos emäntä menee vessaan, se tömähtää makaamaan oven taakse. Ja ovesta päähän, kun ihminen tulee ulos. Välillä hämmentää kovasti, kun lauma hajoaa ja toiset lähtee toiseen suuntaan kuin toiset. Onneksi kesäloma alkaa ja laumakin pysyy taas paremmin kasassa. Ehkä otetaan muutama kesäkuvakin..

Paljon on aikaa kulunut ja lunta satanut sitten viime kirjoittelun. (Kuvien lataus jää nyt seuraavaan kertaan.) Elämä on ollut mukavaa ja melko rauhallista arkielämää. Valo heräilee seitsemän pintaan, silloin alkaa kuulua tepsun-tepsun-tassuttelut unen läpi. Ja onpa joskus harvoin niinkin käynyt, että emäntä on herännyt ennen koiraa.

Ensimmäiseksi on vuorossa "vihreän kentän" pissalenkki. Se menee vaihtelevasti joko tosi nopeasti hölkytellen tai tosi hiljalleen, jokainen lumikokkare ja lyhtypylväs nuuskuttaen ja merkaten. Sen jälkeen aamiaiseksi kupillinen Jahtivahtia, kyytipoikana lusikallinen luomu-rypsiöljyä ja vettä tarpeen mukaan. Takaisin omalle patjalle/olohuoneen sohvalle, torkuskelua kunnes perhe on aamutoimensa suorittanut. Toinen aamulenkki isännän kanssa vielä yhdeksän maissa. Kun perhe on lähtenyt rientoihinsa, Valo kuuntelee radio Helsinkiä, makoilee sohvalla ja leikkii kongilla/etsii piilotettuja herkkuja tai turhautuu ja tekee tuhojaan.

Uskallamme hiljalleen toivoa, että pahin tuhovaihde alkaisi olla takana päin, kop-kop-puuta koputtaen. Kirjaa ei ole pidetty, mutta on se tihutöiden lista aika pitkä. Pari sohvatyynyä, (korjattavissa), yksi pyöräilykenkä (ostettava uudet), tosi monta cd- ja dvd-levyä , pahimmillaan limited editioneja, sohväpöydän kolme nurkkaa, (ei haittaa, olinkin jo kyllästynyt...), jalkalamppu,( sama homma kuin sohvapöydässä), muutama pehmolelu, suosikkeina pehmojen nenät. Eteisen kenkäteline, kengät siirrettiin kylppäriin piiloon, mutta telinekin kelpasi. Ja useita kirjojen selkämyksiä, nykyinen kirjahyllymme on alaosastaan tyhjä, sen sijaan pinot nousevat hyllyn päältä kattoon saakka. Nämä nyt tulivat mieleen näin äkkiseltään. Ai niin, ja sitten se pojan I-phone. Se oli kylläkin hieman itse aiheutettua, ei pitäisi puhua puhelimessa ja ulkoiluttaa koiraa yhtäaikaa. Mutta niin vaan kävi, että kun Valo tempaisi, lensi puhelin kaaressa katuun. Näyttö rikkoontui, mutta ihme kyllä saattoi sillä kuitenkin puhua. Se lelu oli sen verran arvokas, että siinä oli jo kotivakuutuksestakin hyötyä.

Aamuisin siis viimeinen kotoa poistuja tarkastaa, että kaikki huoneiden ovet ovat kiinni, kengät kylppärissä, sohvapöytä tyhjänä ja että mitään muutakaan ylimääräistä ei ole jäänyt kuleksimaan lattioille. Jotenkin tuntuu, että kotimme on nykyisin siistimpi kuin ennen?!

Lapset tulevat koulusta iltapäivällä ensimmäisinä. Se joka ekana tulee kotiin, käyttää koiran ulkona. Tämä lenkki on yleensä päivän pisin, sisältää toisinaan koirapuistokäynninkin. Sitten onkin taas mukava rojahtaa sohvalle pitkäkseen odottelemaan loppu perhettä kotiin palaavaksi. Seitsemän maissa syödään iltaruoka, siinä välissä sitten hyöritään, pyöritään, leikitään perheen kanssa, tai jos niistä ei leikkikaveriksi ole, osaa Valo itseäänkin viihdyttää. Kaikennäköistä narulelua voi viskata itselleen ja sitten juosta perään noutamaan sitä.

Iltapissit vielä kymmenen maissa, sitten hyvillä mielin nukkumaan, milloin eteisen lattialle, milloin omalle patjalle, milloin mihinkin, mutta useimmiten kuitenkin sille mukavalle pikku sohvalle.

Talvi on ollut mukavaa telmimisaikaa. Eilen maalla pääsi Valo puutarhaan riehumaan ilman remmiä, sehän se vasta mukavaa olikin. Ja perheen nuoriso kun vielä oli mukana, niin mikäs sen hauskempaa. Tänään oliskin uni ja lepo maittanut.

Mutta ei, tänään piti lähteä taas lumeen tarpomaan. Päätin pitkään pähkäiltyäni ottaa vakuutuksen Valolle. Ja kun kerta olimme Lauttasaaressa kävelyllä, kävelimme suoraan eläinlääkäriasemalle aikaa kysymään. Sehän onnistui ja hetken päästä Valo oli tarkastettu ja terveeksi todettu.

Eikä rauhaa tiedossa vieläkään. Tänään on Toko 1:n eka tunti klo 21-22 Malminkartanossa. Aikamoista sinnikkyyttä nyt vaatii meiltä kaikilta seuraavat kuusi perjantaita, että saamme itsemme toiselle puolelle Helsinkiä tuohon vuorokauden aikaan raahatuksi, mutta yritämme. Palkkiona siintää osallistuminen keväällä agilityyn, joka toivottovasti edelleen jatkaa toimintaansa tuossa muutaman sadan metrin päässä. Ehkä ajankohta on hyväkin, jos suurimmat energiat olisivat päivän mittaan jo kuluneet ja jäljelle olisi vain herpaantumaton keskittyminen suoritettavaan tehtävään. Hehe, toivoa sopii...