Tavaraa tarjolla

Tänään vietettiin äiti-tytär-laatuaikaa Stockmannin lemmikkieläinosastolla. Paljon on kaikennäköistä tarviketta tarjolla. Ihmisten varallisuus on lisääntynyt ja siitä on myös lemmikkikauppa siivunsa haukannut. Helsingin kokoisesta kaupungista löytyy varmasti jo useitakin luksusliikkeitä lemmikkien tarpeisiin. Vastikään oli Helsingin Sanomissa juttu täyden palvelun koirahoitolasta, jossa palveluja tarjottiin hieronnasta ja manikyyristä ulkoilutukseen ja kylvetykseen.

Toki on hienoa, että lemmikkiä halutaan hoivata ja hemmotella, mutta näin ihan tavallisella maalaisjärjellä ajateltuna niin onkohan tuo kaikki nyt ihan tarpeellista? Tuleeko se normaali, terve (huom. terve, fysioterapiat erikseen) koira siitä erityisen onnelliseksi, kun se viedään hierojalle? Vai ajaako saman asian oman emännän tai isännän hellyyden ja huomionosoitukset? Maalaisjärjellä ajattelisin, että normaali koira on normaalin onnellinen normaalista arkielämästä, mutta ehkä olen väärässä.

Entäs sitten ne tavarat? On timantein koristeltuja ruokakuppeja (sopivat sisustukseen paremmin kuin askeettiset teräskipot?), on kaulahuiveja, on älypelejä ja jos vaikka sun mitä. Älypelien hinta vaihteli 29,90-49,90 välillä. Äiti ilahtui suuresti, kun tytär totesi että näitä voi ihan hyvin askarrella itsekin vessapaperirullista. Makuualustaksi lemmikille voi valita esimerkiksi kuninkaallisen oloisen rautasängyn, kotoisen rottinkikorin tai Marimekon Unikko-kankaisen jättityynyn. Harjoja oli valtava hyllyllinen. Mistä minä tiedän valita juuri sen oikean? Kysyn myyjältä -totta kai, mutta ihmettelen vaan, että eroaako koirankarvat nyt niin paljon toisistaan, että harjojakin tarvitaan useita kymmeniä sortteja? Karva kuin karva...?

Tuotteista yksi kiinnosti muita enemmän ja se oli auton takatilaan laitettava "makuualusta." Tuote oli reunallinen (korkeus ehkä n.20 cm) patja, jolloin koiralla lienee turvallisempi olo omassa pesässään takaboxissa. Pitänee myös auton siistimmässä kunnossa. Turvavöille oli reiät reunoissa, joten koiran voi kiinnittää kuljetusvaljaisiin matkan ajaksi. Reunoissa oli muutama pikkutasku. Koira voi laittaa matkalukemisensa niihin.

Pakkauksessa oli kaksi kuvaa systeemistä käytössä, toisessa kuljetettiin koiraa, toisessa juomakoreja. Hinta oli 49,90. Se vaikutti siltä, että vastaavanlaista ei itse hetkessä askartele. Onko kellään kokemusta moisesta värkistä? Jotenkin tuli sellainen olo, että saattaisi tehdä matkustamisesta tavaratilassa hitusen miellyttävämmän oloista. Vai onkohan se niin, että tässä vaiheessa sitä kuvittelee, että koira matkustaa tavaratilassa ja kohta huomaa, että siinähän se istuu mukavasti takapenkin keskellä, jos ei peräti etupenkillä?

Saattaa olla, että ihmetykseni herättää huvitusta ja kummastusta tietävämpien joukossa, mutta otan riskin ;) Otan myös ilolla vastaan kollegoiden näkemyksiä aiheesta. Ehkä löydän itseni muutaman vuoden päästä istumasta koirahoitolan odotushuoneessa odotamassa koiraani kylvystä raikkaana ja hyväntuoksuisena saapuvaksi. Siinä vaiheessa saa muistuttaa tästä tekstistä ja näistä mielipiteistä. Haluan kuitenkin vielä toistaiseksi vakaasti uskoa, että oma kylpyhuone on ihan riittävän hyvä paikka, myös koirallemme.

Tästä se kaikki alkoi

18.3.2010 syntyi meidän tuleva perheenjäsen. Jännää. Koiran hankinta on ollut pitkällinen projekti koko perheelle, itsestäni puhumattakaan. Olen halunnut koiran jo pienestä pitäen, mutta lapsuudessa se ei vaan tullut kysymykseenkään ja nuoruudessa ajatus jäi taka-alalle. Näin aikuisena se on aika ajoin putkahtanut esiin, mutta ei kuitenkaan kovin vakavasti otettavana tai toteuttamiskelpoisena.

Kunnes sitten tyttären kanssa historia alkoi toistaa itseään. Kovin hyvin ymmärsin itkut ja tuskan, ja loputtoman mangunnan ” mutku mä haluuuuun koiran!” Jossain vaiheessa me aikuiset sitten päätimme, että no hyvä on, hyvä on, saat koiran, sitten kun täytät 15 v. (kolmen vuoden kuluttua siis…) Sekin kelpasi lapselle ensi hätään, mutta olihan se nyt aika kohtuuttoman kova odotus. Olimme kyllä valmiita joustamaan, jos näyttäisi siltä että into säilyisi pidempään. Ja säilyihän se.

Niinpä äiti alkoi iltaisin salaa tutkailla koira-asioita ja osteli tyttärelle koirakirjoja ja koiralehtiä. Koirakuume sen kuin yltyi. Loppupeleissä kävi niin, että hankkimisajankohta lyhenikin kahdella vuodella seuraavaksi kesäksi. Ja tässä sitä nyt ollaan, pentu on syntynyt ja me odotamme malttamattomina sen kasvavan luovutusikäiseksi.

Rotuvalinta ei ollut mikään helppo juttu. Se alkoi lyhytkarvaisesta colliesta silloin joskus viime syksynä ja päätyi lyhytkarvaiseen collieen tänä keväänä. Oikeastaan se alkoi jo vuonna 1974, jolloin sain kummisedältäni hienon koirakirjan: Koirat, suuri tietokirja. Siinä kaikista kaunein koira mielestäni oli lyhytkarvainen skotlanninpaimenkoira, joka ylväänä ja arvokkaana seisoo kuvassa skotlantilaisen maalaismaiseman piirtyen epätarkkana taustalla. Ehkä ihastukseeni vaikutti myös kiintymykseni Skotlantiin, joka niin ikään on jatkunut tähän päivään.

Koirakirja kertoo collien historiasta, rodun luonteesta ja levinnäisyydestä. Kieli on hellyttävän vanhanaikaista, vaikka aikaa ei ole kulunut "kuin" nelisenkymmentä vuotta: ”Rodun kasvattajat ylistävät mielellään koiriaan. He eivät kehu ainoastaan niiden näyttelyansioita tai kelpoisuutta palvelustehtävissä, vaan myös niiden miellyttävää luonnetta, älykkyyttä ja sopuisaa mieltä. --- Meillä rotua ei vielä ole nähty.”

Talven aikana kahlasimme läpi ehkä koko suomalaisen koirarotuvalikoiman. Koska meitä oli neljä henkeä päättämässä, erilaiset rodut olivat onneksi aika nopeasti käsitelty. Jollekin joku oli liian pieni lenkkikaveri, toiselle toinen liian itsenäinen luonne. Collie tuntui olevan kaiken kirjallisuuden ja nettisurffailun perusteella helppo koulutettava, sopivan kokoinen (kunhan vaan mahtuu autoon!) ja ennen kaikkea hyväluontoinen ja terve. Vaikuttaa siis ideaalilta meidän perheen ensimmäiseltä yhteiseltä koiralta.

Tässä vaiheessa olemme päättäneet olla innostumatta näyttelytoiminnasta. Mutta meille on monelta taholta vakuuteltu, että hurahtaminen siihen on ihan mahdollista. Joka tapauksessa, tämän hetkiset kasvattajalle esitetyt toiveet ovat pelkästään luonteeseen ja terveyteen liittyviä. Väritystäkään emme vielä tiedä, soopeli tai trikki, kummatkin käy.

Malttamattomina odotamme vierailua kasvattajan luokse noin kolmen viikon kuluttua!