lauantai 25. helmikuuta 2012

Valo kohta 2 vuotta

Kevättä odotellaan Valon kanssa. Paukkupakkaset ovat lyhentäneet lenkkejä, vaikka talvitakkikin on hankittu. Takilla on hassu, rauhoittava merkitys koiralle.
Elämämme on aika rutinoitunutta. Aamuvarhaisella lähden minä ulkoiluttamaan koiraa. Mies vie vielä toisen kierroksen aamupäivällä ennen töihin menoa. Iltapäivällä hoitavat ulkoilutuksen lapset ja illalla joku meistä. Ruuaksi on pitkällisten kokeilujen jälkeen valikoitunut Hills´in herkkävatsaisille koirille tarkoitettu
Science Plan Canine Adult Sensitive Stomach.
http://www.hillspet.fi/Products/Product.aspx?PID=22&packType=Bag
Tuntuu maistuvan. Satunnaisesti maistuvat vielä valitettavasti myös sohvatyynyt ja sohvapöydän jalat. Sohvan kahdeksasta tyynystä kuusi on parveekkeella odottamassa vetoketjujen vaihtoa ja uutta vaahtomuovitäytettä.. No, on niitä vielä kaksi jäljellä, yksi kummallekin sohvalle. Koiranmuonan ja koti-irtaimiston lisäksi Valo saa päivittäin lusikallisen luomuöljyä ja välillä vähän herkkuja ruuan joukkoon, esim. raejuustoa, hapanmaitotuotteita, keitettyä kananmunaa.

Viikolla Valo oli ensimmäistä kertaa hoidossa. Tai siis hoitajat asuivat meillä, joten mitenkään kovasti maailman ei pitänyt mullistua. Jotenkin se tuntuu kuitenkin ottaneen voimien päälle, viikonloppu on mennyt aika lailla rentoutumisen ja lepäilyn merkeissä.





sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Talvikuulumisia kesänkorvalla

Nyt on Valo jo runsaan vuoden. Murkkuikä alkaa ehkä olla hiljalleen ohi. Imurointi onnistuu jo ilman, että Valo haukkuu, juoksee ja pomppii ihan hassuna ympäriinsä. Pientä tekemistä on vielä koirakavereiden ohittamisessa, mutta paremmin sujuu sekin kuin ennen.

Luonteeltaan Valo on äärettömän sosiaalinen, utelias ja valpas. Koko vuoden aikana, mitä Valo meillä nyt on elänyt, se on vain kerran murissut ja esitellyt hampaitaan koirapuistossa. Päin vastoin, häntä iloisesti vipattaen se lähestyy välillä vähän liiankin hullun rohkeana muita koiria. Jos vastaukseksi tulee murinaa ja ärhentelyä, niin se lähtee pois, unohtaa samantien koko jutun ja aloittaa uuden lähestymisyrityksen.


Ja että se on valpas! Koko ajan niiiin kiinnostunut kaikesta. Mitä tapahtuu? Missä? Menenpä ottamaan selvää! Ei, kun tuolla onkin jotain vielä kiinnostavampaa... Paimenkoiraa siitä löytyy myös enemmän kuin kotitarpeeksi. Jos emäntä menee vessaan, se tömähtää makaamaan oven taakse. Ja ovesta päähän, kun ihminen tulee ulos. Välillä hämmentää kovasti, kun lauma hajoaa ja toiset lähtee toiseen suuntaan kuin toiset. Onneksi kesäloma alkaa ja laumakin pysyy taas paremmin kasassa. Ehkä otetaan muutama kesäkuvakin..

perjantai 7. tammikuuta 2011

Paljon on aikaa kulunut ja lunta satanut sitten viime kirjoittelun. (Kuvien lataus jää nyt seuraavaan kertaan.) Elämä on ollut mukavaa ja melko rauhallista arkielämää. Valo heräilee seitsemän pintaan, silloin alkaa kuulua tepsun-tepsun-tassuttelut unen läpi. Ja onpa joskus harvoin niinkin käynyt, että emäntä on herännyt ennen koiraa.

Ensimmäiseksi on vuorossa "vihreän kentän" pissalenkki. Se menee vaihtelevasti joko tosi nopeasti hölkytellen tai tosi hiljalleen, jokainen lumikokkare ja lyhtypylväs nuuskuttaen ja merkaten. Sen jälkeen aamiaiseksi kupillinen Jahtivahtia, kyytipoikana lusikallinen luomu-rypsiöljyä ja vettä tarpeen mukaan. Takaisin omalle patjalle/olohuoneen sohvalle, torkuskelua kunnes perhe on aamutoimensa suorittanut. Toinen aamulenkki isännän kanssa vielä yhdeksän maissa. Kun perhe on lähtenyt rientoihinsa, Valo kuuntelee radio Helsinkiä, makoilee sohvalla ja leikkii kongilla/etsii piilotettuja herkkuja tai turhautuu ja tekee tuhojaan.

Uskallamme hiljalleen toivoa, että pahin tuhovaihde alkaisi olla takana päin, kop-kop-puuta koputtaen. Kirjaa ei ole pidetty, mutta on se tihutöiden lista aika pitkä. Pari sohvatyynyä, (korjattavissa), yksi pyöräilykenkä (ostettava uudet), tosi monta cd- ja dvd-levyä , pahimmillaan limited editioneja, sohväpöydän kolme nurkkaa, (ei haittaa, olinkin jo kyllästynyt...), jalkalamppu,( sama homma kuin sohvapöydässä), muutama pehmolelu, suosikkeina pehmojen nenät. Eteisen kenkäteline, kengät siirrettiin kylppäriin piiloon, mutta telinekin kelpasi. Ja useita kirjojen selkämyksiä, nykyinen kirjahyllymme on alaosastaan tyhjä, sen sijaan pinot nousevat hyllyn päältä kattoon saakka. Nämä nyt tulivat mieleen näin äkkiseltään. Ai niin, ja sitten se pojan I-phone. Se oli kylläkin hieman itse aiheutettua, ei pitäisi puhua puhelimessa ja ulkoiluttaa koiraa yhtäaikaa. Mutta niin vaan kävi, että kun Valo tempaisi, lensi puhelin kaaressa katuun. Näyttö rikkoontui, mutta ihme kyllä saattoi sillä kuitenkin puhua. Se lelu oli sen verran arvokas, että siinä oli jo kotivakuutuksestakin hyötyä.

Aamuisin siis viimeinen kotoa poistuja tarkastaa, että kaikki huoneiden ovet ovat kiinni, kengät kylppärissä, sohvapöytä tyhjänä ja että mitään muutakaan ylimääräistä ei ole jäänyt kuleksimaan lattioille. Jotenkin tuntuu, että kotimme on nykyisin siistimpi kuin ennen?!

Lapset tulevat koulusta iltapäivällä ensimmäisinä. Se joka ekana tulee kotiin, käyttää koiran ulkona. Tämä lenkki on yleensä päivän pisin, sisältää toisinaan koirapuistokäynninkin. Sitten onkin taas mukava rojahtaa sohvalle pitkäkseen odottelemaan loppu perhettä kotiin palaavaksi. Seitsemän maissa syödään iltaruoka, siinä välissä sitten hyöritään, pyöritään, leikitään perheen kanssa, tai jos niistä ei leikkikaveriksi ole, osaa Valo itseäänkin viihdyttää. Kaikennäköistä narulelua voi viskata itselleen ja sitten juosta perään noutamaan sitä.

Iltapissit vielä kymmenen maissa, sitten hyvillä mielin nukkumaan, milloin eteisen lattialle, milloin omalle patjalle, milloin mihinkin, mutta useimmiten kuitenkin sille mukavalle pikku sohvalle.

Talvi on ollut mukavaa telmimisaikaa. Eilen maalla pääsi Valo puutarhaan riehumaan ilman remmiä, sehän se vasta mukavaa olikin. Ja perheen nuoriso kun vielä oli mukana, niin mikäs sen hauskempaa. Tänään oliskin uni ja lepo maittanut.

Mutta ei, tänään piti lähteä taas lumeen tarpomaan. Päätin pitkään pähkäiltyäni ottaa vakuutuksen Valolle. Ja kun kerta olimme Lauttasaaressa kävelyllä, kävelimme suoraan eläinlääkäriasemalle aikaa kysymään. Sehän onnistui ja hetken päästä Valo oli tarkastettu ja terveeksi todettu.

Eikä rauhaa tiedossa vieläkään. Tänään on Toko 1:n eka tunti klo 21-22 Malminkartanossa. Aikamoista sinnikkyyttä nyt vaatii meiltä kaikilta seuraavat kuusi perjantaita, että saamme itsemme toiselle puolelle Helsinkiä tuohon vuorokauden aikaan raahatuksi, mutta yritämme. Palkkiona siintää osallistuminen keväällä agilityyn, joka toivottovasti edelleen jatkaa toimintaansa tuossa muutaman sadan metrin päässä. Ehkä ajankohta on hyväkin, jos suurimmat energiat olisivat päivän mittaan jo kuluneet ja jäljelle olisi vain herpaantumaton keskittyminen suoritettavaan tehtävään. Hehe, toivoa sopii...

torstai 9. syyskuuta 2010

Koululainen


Aloitimme Kennelliiton pentukurssin 1.9.2010. Tunti viikossa neljä kertaa Malminkartanon sirkuskentällä, hinta Kennelliiton jäsenille 25 euroa. Ei ollenkaan paha, etenkin kun kartoitin myös yksityisten tarjontaa kantakaupungin alueella.

Kouluttajan tärkein viesti mielestäni oli, että kouluttamisen pitää tapahtua aina hyvällä mielellä. Jos et itse ole iloinen ja innokas, on turha kuvitella, että koirakaan olisi, se kyllä vaistoaa millä mielellä ollaan.
Ekalla tunnilla opeteltiin perusasioita: istu, maahan, tassu, rauhoitu ja luoksetulo. Kaikki muu paitsi rauhoittuminen sujui Valolla melko mallikkaasti. Se oli aivan täpinöissään kaikista uusista, ihmeellisistä lajitovereita joita vilisi ympärillä 19 kappaletta.
Kuvassa valkoinen paimenkoira, joka oli kooltaan ja luonteeltaan mukavan sopiva leikkikaveri.

Rauhoittumisen taitoa pitää tosiaan treenata vielä kovasti. Valo on luonteeltaan tosi valpas, ei mitenkään hellyyden tai rapsutuksenkipeä otus. Pienempänä se kapusi syliin aina kun mahdollista, nyt sen ulottuvuudet eivät enää mahdollista mukavaa sylissä loikoilua. Sohvalla se saattaa hetken loikoilla vieressä, mutta hyvinkin pian se siirtyy joko toiselle sohvalle, missä on enemmän tilaa tai omalle patjalleen. Se on mielellään samassa huoneessa, mutta oma reviiri, tila ja väljyys on syytä säilyttää. Ehkä siinä on vähän varsinaissuomalaista (vai satakuntalaista?) luonnetta mukana?

Mutta takaisin kouluun. "Istu", "maahan" ja "tassu" olivat meillä aika hyvin hallussa jo ennen kurssiakin. Uusia juttuja olivat pujottelu ja "katso"-komento. Namut meinasivat loppua, sen verran innokkaasti ja aktiivisesti Valo opetukseen osallistui.
Jossain vaiheessa ajatuksena oli, että koirat rauhoittuvat omistajiensa viereen, jotta kouluttaja voi kertoa vähän teorioita ja taustojakin. Pienet sylikoirat suunnilleen nukahtivat emäntiensä/isäntiensä syliin. Viereisen herran tanskandoggikin makaili kauniin ja arvokkaan levollisena. Mutta ei Valo, sillä oli täysi virta päällä kyllä ihan alusta ihan loppuun saakka.

Viimeisenä tehtävänä oli luoksetulo. Ihmisten tehtävänä oli juosta kentän laidalle ja kutsua koira luokseen. Sen Valo kyllä osaa. Sisäinen vinttikoira löytyy välittömästi ja se kiitää kuin ohjus luokse.
Paluumatka tuntui sujuvan vähän pienemmällä kuolamäärällä kuin normaalisti. Olin jo toiveikas, että ehkä tämäkin osio tästä vielä korjaantuu. Jäimme innokkaina odottamaan seuraavaa koulupäivää!

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Täystuhon riemupissat

Arki on rullaillut hiljalleen ja mukavasti. Olin juuri iloinnut sisäsiistydestä, kun tuli muutamia päiviä kestäviä reggressiokausi. Taas askellettiin hämärässä varoen että milloin se jalka osuu lämpimään lätäkköön. "Se teki riemupissat oppimisen ilosta", totesi työkaverini hänelle asiasta avauduttuani. Jännä juttu on se, että päiväsaikaan, kun lauma ei ole paikalla, vahinkoja ei satu. Ehkä kyseessä on enemminkin "protestipissat" siitä, että emme ole aina olleet tarpeeksi vikkeläliikkeisiä singahtamaan ulos, kun koira on käynyt ulko-ovella kääntymässä.

Vastaavanlaista kehityskaarta oli havaittavissa nukkumisen kanssa. Valo nukahtaa enemmän ja vähemmän kymmenen maissa, parhaimmillaan saattaa nukkua puoli kahdeksaankin. Se on tosin harvinaista herkkua, normiherätys on kuuden maissa. Paitsi taantumavaihe joidenkin öiden ajan. Silloin oli ilo herätä kolmen maissa koiran tuijotukseen. Ja uloshan sitä oli lähdettävä. Kerran se tosin tuli vähän erilaisen oloisena tuijottamaan, tai sitten olin itse vaan niin väsynyt, että en kerta kaikkiaan jaksanut nousta. Ja kaikki meni ihan hyvin, Valo palasi omaan petiinsä nukkumaan. Mutta kun seuraavana yönä kuvittelin saman taktiikan toimivan, olikin tilanne toinen. Unen läpi alkoi kuulua tuttu ääni, joka syntyy kun nestettä valuu parketille. Ei auttanut taaskaan muu kuin nousta ylös ja kammeta itsensä koiran kera ulos.
Nyt en tiedä uskallanko edes kirjoittaa sitä, mutta taas tuntuu, että oltaisiin voiton puolella ja koira ehkä ansaitsisi jo sisäsiistin maininnan.

Pientä taantumista on tapahtunut myös tuho-osastolla. Asumme teräsrunkoisessa asunnossa, se on tullut nyt todistetuksi Valon toimesta. Eräänä päivänä oli vaan kasa laastia sen patjan vierellä ja nurkka lattianrajasta kaluttu teräspalkkiin saakka. Kengät ovat pysyneet ruokalistalla entiseen tahtiin, ehkä jopa hieman kiihtyväänkin. Kenkätuhoja uhmaten päädyimme kuitenkin jo normalisoimaan eteisen kenkätelineen oikeaan asentoon, tähän mennessä se hylly on ollut sivuttain käännettynä niin, että ylähylly on ollut etuseinänä ja kengät ovat olleet täydessä kaaoksessa rautaritilän takana. Mutta suojassa kuitenkin. Mitään jättituhoja ei ole syntynyt, vaikka kengät ovatkin nyt helposti tarjolla.

Tänään olin unohtanut makkarin oven auki töihin lähtiessäni. Koira oli niin keskittyneenä sängyn päällä kenkääni järsimässä, ettei se malttanut edes tulla eteiseen vastaan. Sain sen itseteosta kiinni kahdesta kielletystä asiasta, sängyssä loikoiluista ja kengän järsinnästä. Onkohan uhmaikä alkamassa, kun sain ihan kaksin käsin kiskoa sen sängystä alas. Tähän saakka pelkkä komento on riittänyt. Koirakirjasta taas luin koirien uhmäiästä, uroksilla on kuulemma lievempi, mutta kestää vastaavasti pidempään. Katsotaan, mitä tuleman pitää.

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Matkalla

Reissukoira Valon matkustuskokemus laajeni taas yhdellä kulkupelillä.


Maalle lähdettiin tällä kertaa junan kyydissä. Ostin lipun yhdelle aikuiselle, yhdelle lapselle ja yhdelle koiralle. Lemmikkilippu maksaa 5 € / matka ja on pakollinen. VR:n asiakaspalvelija ystävällisesti kysyi haluammeko lemmikille oman lipun. Siihen siis ei ole muuta vastausta kuin kyllä. Konnarilta erikseen vielä tarkistin, kun niin tilanteesta hämmennyin.

Junassa oli erikseen lemmikkivaunuhytti. Olimme ainoat matkustajat 12 hengen hytissä. Paikkamme oli merkattu seinänviereiselle paripenkille, mutta heti Pasilan jälkeen valtasimme viereiset neljän hengen pöytäpaikat. Valo valtasi koko hytin. Mutta koska vaunu oli junan viimeinen, läpikulkua ei ollut ja koiran saattoi huoletta pitää vapaana.

Mielessäni mietin, että monellekohan lemmikille lippu osastolle myydään, kun lemmikkipaikka ei kuitenkaan tarkoita fyysistä paikkaa. Melkoinen räksytys saattaisi syntyä, jos matkustajia olisi yhtä monta kuin istumapaikkoja ja mukana olisi kissoja, koiria, pupuja... No tuskinpa kovinkaan todennäköinen tilanne kuitenkaan.

Tähän astisista liikkumisvälineistä auto on ollut Valolle ehdottomasti karmivin. Totuttelujaksomme on edelleen kesken, koska joka kerta on ollut pakko lähteä jonnekin, yleensä vielä satojen kilometrien päähän. Nyt kun loma loppuu, yritetään aloittaa totuttelu uudelleen. Valolle pelkkä meidän auton näkeminenkin saa aikaan oireita, vapinaa ja kuolaa. Loppumatka autolle on yhtä taistelua, joka toistaiseksi on päättynyt ihmisten voittoon. Yleensä Valo kannetaan sylissä auton takaluukkuun. Toisen kantaessa koiraa toinen kiirehtii auton takapenkille ja varmistaa hihnasta tai pannasta, ettei koiralla jää mitään osaa takaluukun väliin. Kun takaluukku on kiinni, se tuntuu rauhoittuvan. Jokin aika sitten se pyrki vielä kovasti kiipeämään takapenkin yli matkustamon puolelle, mutta pientä kehitystä on tässä suhteessa tapahtunut.

Itse automatkat sujuvat jo melko rauhallisesti. Lisäksi olemme oppineet tunnistamaan ennusmerkkejä. Kun autoon leviää erittäin paha haju, on syytä etsiä pysähdyspaikka todella nopeasti! Valon ilmavaivat ennakoivat joko oksennusta tai paskannusta. Kuolaa sen sijaan erittyy tasaisesti pitkin matkaa, ilman ääniä, hajuja tai muitakaan merkkejä. Makuualustan viltti on pesukunnossa jokaisen reissun jälkeen.

Mutta takaisin junaan. Hytti ei tosiaan ollut suurensuuri, mutta Valo jaksoi sitä tutkia Karjaalle saakka ennen kuin rauhottui. Sen jälkeen se nukahti, sitten oltiinkin jo perillä. Yksi automatkakärsimys vielä jännittävän junamatkan jälkeen ja sitten, ah, vihdoinkin rentoa maalaiselämää!
Ruoka-aikojen väliin mahtui perhosten ja kärpästen metsästystä, ruohonleikkurille, koirille ja hevosille haukkumista, metsäretkiä ja ennen kaikkea nurmikolla makoilua! Valo ei tuntunut juurikaan tämän kesän helteistä kärsivän. Lämpiminä päivinä se suorastaan hakeutui makailemaan aurinkoon, kuumimpina päivinä kelpasi sentään varjokin. Uimisesta ei Valon mahdolliseen kuumuuteen apua saatu. Saimme sen kertaalleen veteen houkuteltua, se seisoi kiltisti järvessä ja katseli meitä anovasti, että voitaisiinko jo mennä rannalle, en ymmärrä mitä hauskaa tässä märässä vedessä seisomisessa on? Mukavampi on loikoilla nurmikolla peiton päällä!

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Hampaiden harjausta

Eilen oli eläinlääkäripäivä. Valo sai tehosterokotuksen penturokotteelle (penikkatauti, tarttuva maksatulehdus, parvoviroosi ja kennelyskälle). Muutaman viikon kuluttua vielä yksi käynti rabies-rokotetta varten. Sitten onkin vuoden paussi. Koirapuistot ja tutustumiset uusiin kavereihin ovat nyt sallittuja. (Heti illalla kävimme tutustumassa paikallisessa puistossa. Voi että, miten paljon siellä oli jätöksiä jätetty korjaamatta! Tylsää.)

Lähtiessäni kyselin eläintenhoitajalta hampaiden harjauksesta, pitäisikö vaiko eikö? Hän vastasi, että on yleensä aika rotu- ja ruokasidonnaista muodostuuko hammaskiveä vai ei. Mutta ei siitä varmastikaan haittaakaan ole, jos niitä muutaman kerran viikossa harjalla putsaisi, ennalta ehkäisee ainakin sen, että jos aikuisena on tarvetta, on koira jo valmiiksi tottunut toimenpiteeseen. Pahimmillaan tarvitsee tuoda koira lääkäriin kerran vuodessa, nukuttaa ja poistaa kivi ja sekin on kuitenkin n. 150 euroa/kerta.

Valo taisi olla kuulolla keskustelumme ajan. Ja fiksu koira kun on, päätti ottaa neuvoista vaarin. Hammasharjakin (tosin ihmisten mallia) löytyi pojan huoneen lattialla avoinna lojuvasta viikonloppureissukassista. Ei muuta kuin putsaamaan:


Jahas, jahas -mites tätä käytetään?


Tämä pää suuhun...?


Ja sitten harjaamaan!