Valo 8 vk

Matkalla ulos. Rappuset onnistuvat vasta ylöspäin. Tätä yhtä tasannetta ollaan käytetty harjoitusalustana, ei tarvitsisi kuin yksi rappu laskeentua, mutta ei. Tasanne on mitä mainioin parkkipaikka.

Miten se aina löytääkin vähintään metrin pituiset karahkat? Eikä pieni ymmärrä, että kun päätä kääntelee, niin jommassa kummassa päässä osuu keppi maahan ja pää ei käännykään.

Outo tilanne, hetki paikallaan poseeraamassa.

Valo ja valkosipulit

Tapahtumarikas viikonloppu Valolla.

Lauantai-päivä kaupungin sykkeessä, illalla kohti maaseudun rauhaa. Järjestyksessä toinen auto-matka, myös melko pitkä sellainen, 135 km. Valo matkaa auton takakontissa, ilman mitään sen kummallisempi rakennelmia, vaikka niitäkin tuossa alkuvaiheessa pohdin. Tavaratilassa on pohjalla muovimatto, sen päällä viltti ja pyyhe. Melko isohan se takaboxi vielä on, tai paremminkin koira on vielä pieni, mutta ei se mitään. Antaa uskoa, että se mahtuu matkaamme vielä aikuisenakin.

Alkumatka oli aivan surkeaa, uikutusta, hyppimistä, pyörimistä, vähemmästäkin tulee huono olo. Karjaalla pysähdyimme jaloittelemaan ja korjaamaan oksennusta pyyhkeeltä. (Ruokavalio sisältää mm. pieniä kiviä ja koiranlelun maalihiutaleita.) Loppumatka menikin aika paljon paremmin, kun vatsa oli tyhjennetty. Ei sitä oloa vielä mitenkään rennoksi voi kuvailla, mutta istui se kuitenkin ihan hiljaa.

Maalla olikin paljon uusia asioita. Ilta oli sen verran pitkällä, että keskityimme sisätiloihin iltakävelyä lukuun ottamatta. Ja taas tepsutteli hän talossa iloisen uteliaana ja reippaana. Yhtään ei voi kyllä araksi sanoa. Ainoa tilanne, jossa perääntyi nopeasti, oli kun näki oman kuvansa peilistä.

Yö sujui myös hyvin. Aamuneljältä lähdettiin aamulenkille, koiranomistajan hienoja hetkiä, kunhan ensin saa silmänsä auki. Ei ihan varmasti tulisi muuten lähdettyä kävelylle siihen aikaan, ja että oli kaunista! Kumpuileva varsinais-suomalainen pelto- ja järvimaisema, pientä usvaa ja auringonnousu (jossain pilvien takana tosin).

Sää ei meitä kovastikaan suosinut, mutta saimmepahan totuteltua sateeseen. Ja pieni sade on mitä mainioin istutusilma. Puutarha oli aivan rappiolla, koska emme ole ehtineet käydä maalla aikoihin. Nyt oli kuitenkin viimeinen hetki saada talvisipulit maahan, joten ei muuta kuin talikko käteen ja hommiin. Valo mukana kuopimassa, tottakai.














Nurmikonhoitokin jäi vähän vaiheeseen. Hyvin palvellut, talokaupan mukana siirtynyt Golden Star -ruohonleikkuri sanoi itsensä irti nyt lopullisesti. Sillä seurauksella, että nurmikko jäi leikkaamatta tälläkin kertaa. Mutta kaunishan tuo voikukkaniittykin on.

Illansuussa lähdettiin takaisin kaupunkiin. Matkaan lähdettiin niin, että Valo olisi kotona seuraavaan ruoka-aikaan mennessä, joten vatsan piti olla melko tyhjä. Ja tämä reissu selvittiinkin jo ilman oksennusta. Alkumatkasta pieniä protestiääniä toki, mutta Kirkkonummen kohdalla koira oli jo rento ja unessa. Huh, mikä helpotus.

Kotona jännitys ehkä helpotti. Jälleennäkeminen lasten kanssa oli riehakasta, selkeästi tunnisti lapset vieraista. Lukuisista ulkoilukerroista huolimatta pissat oli mukava tehdä sisätiloihin. Nyt rytmi palautuu taas normaaliin arkeen ja vastaavanlaisia uusia asioita näin tiiviissä paketissa ei ole tiedossa vähään aikaan. Otetaan rennosti, koko perhe.

Kuvat Timo Seppälä

Iloa ja Valoa

Yhdeksän päivää kaupunkikoirakokemusta Valolla. Kokemukset enimmäkseen positiivisia, uskoisin. Päivät alkavat varhain, aamuviiden-kuuden välillä. Nyt ollaan päästy askel eteenpäin yöherätysten suhteen, niitä ei enää ole. Tai sitten olemme itse niin väsyneitä, että emme enää kuule pientä uikutusta. Alunperin Valo nukkui kuopuksen huoneessa, jotta hän tarvittaessa silittäisi pennun uneen tai veisi sen heti aamusta ulos. Mutta pienikin ihminen on väsynyt, niin innokas koiranhoitaja kuin onkin. Tytär on varustettu mitä parhaimmilla unenlahjoilla, se on tullut todistettua monesti ennenkin, mutta erityisesti nyt. Koira vinkuu ja vikisee, kuvittelemme sen kuuluvan koko talossa, mutta koiranhoitaja se vaan nukkuu sikeästi samassa huoneessa.

Niinpä siirsimme patjan olkkarin nurkkaan ja se on vaikuttanut hyvältä ratkaisulta. Tarvittaessa hauva pääsee yökävelylle sisätiloissa ja kun ovemmekin on raollaan, voi se halutessaan tarkistaa, että koko lauma on koossa. Tänä aamuna en kyllä ollut vakuuttunut tästäkään ratkaisusta. Heräsin viiden maissa tietyyn hajuun, ja juuri sitähän se oli, iso pissa sängyn vieressä. Ehkä Valo oli käynyt ilmoittamassa, että lähdetään ulos, mutta en ole herännyt ilmoitukseen. No, ei auttanut muuta kuin ryhtyä siivoamaan ja sen jälkeen koiran kanssa ulos.

Ulos kun päästiin, koira istahti ulko-oven eteen ja katsoi kysyvästi, pää kallellaan, toinen korva pystyssä, toinen lurpallaan, että miksi minut tänne raahasit? Maanittelujen ja pienen väkisinvedon avulla sain koiran vietyä kadun toiselle puolelle, kallioille, joista on tullut meidän vakituinen ulkoilupaikka. Aikani odotin, odotin ja odotin. Ehkä tunnin päästä (ainakin aika tuntui tosi pitkältä) palasimme kotiin. Ja niinhän siinä sitten kävi taas; kun päästiin sisälle, siihen ne pissat sitten taas tuli. Mukavan tasainen, lämmin lautalattia = hyvä pisupaikka. Pientä turhautumista oli emännän mielessä juuri sillä hetkellä.

Aamunokosten ja ruokailun jälkeen lähdimme Valon ensimmäiselle kaupunkiseikkailulle. Ensimmäinen etappi oli metrolla Kamppiiin. Hissiajelu sujui ihan hyvin, sitä ollaan harjoiteltu jo kotonakin. Metrokaan ei herättänyt suuria tunteita. Mutta astuminen metroon sisään oli jo haastavaa, laiturin ja ovien välissä on pienen tassun mentävä rako, yli selvittiin kunnialla. Itse metromatka oli jostain syystä vähäsen pelottava, katsoin parhaaksi ottaa pennun syliin. Matka kesti ainoastaan kaksi minuuttia, joten se tuska oli nopeasti ohi. Ja taas hisseihin, jotka piipitivät ja juttelivat. Maailmassa on kovasti ääniä, oletteko kiinnittänyt huomiota?

Lauantai-aamu ostoskeskuksena oli arveluttava paikka aloittaa kaupunkiin tutustuminen, mutta jälleen kerran yllätyimme iloisesti. Koira hölkytteli vieressä rennosti kuin olisi ikänsä kaupungin kaduilla ja keskuksissa kulkenut. Määränpäämme oli Forumin Musti ja Mirri ja missiona uuden kaulapannan ja taluttimen osto. Itse kauppa olikin sitten taas jännittävämpi paikka Valolle, koirakollegoja oli runsaasti liikkeellä. Ensimmäisen kerran Valo äityi oikein haukkumaan, tähän saakka on kuulunut vain satunnaisia haukahduksia sen saalistaessa entistä kissapehmolelua.

Hankimme pannan, taluttimen, pussillisen koulutusherkkuja, pari hampaidenhoitoherkkua ja naksuttimen. Palvelu oli erinomaista: asiantuntevaa, iloista ja reipasta. Ja ovessa lappu, että ethän jätä lemmikkiäsi ulos. Valo sai kehut myös myyjältä, että onpas reipas ja rohkea koira. Pidimme pienen limutauon läheisessa kahvilassa ja päätimme kävellä kotiin. Asensimme uuden pannan ja taluttimen, pikku herra muuttui saman tien nuoreksi herraksi. Häntä iloisesti heiluen käveli se erittäin mallikkaasti nuoremman emäntänsä rinnalla. Ketään ei tällä kertaa pysähtynyt silittämään sitä, mutta kuulimme kyllä kommentteja "ihana!" ja "söpö!" Ja lähes järjestään saa se vähintään hymyn vastaantulevien kasvoille. :)

Valon eka päivä uudessa kodissa

Koska itse olen maailmalla, Valon ensimmäisestä päivästä uudessa kodissa kertoo vieraskynä, aviomieheni, joka lasten kanssa nouti koiran kotiin.

Tänään koitti päivä, kun Valo-herra muutti uuteen kotiinsa.

Lähdimme heti aamusta ajamaan kohti Ulvilaa, jonne saavuimme puolen päivän aikoihin. Siellä Valo telmi aitauksessa veljiensä kanssa. Puolisen tuntia kasvattajan kanssa juteltuamme, läksimme kohti Helsinkiä. Aluksi Valo vähän vastusteli autoon menemistä, mutta antoi sitten periksi. Alkumatkassa ilmassa oli kovasti levottomuutta. Toinen takapenkin selkänojista oli aluksi alhaalla, että Valo olisi voinut olla lähellä takapenkkiläisiä. Herra kuitenkin sinkoili sen verran, että katsoimme parhaaksi nostaa selkänojan ylös. Kyllähän se hieman ulinaa aiheutti, mutta se meni ohi. Matkapahoinvointi yllätti useampaan kertaan, onneksi olimme varautuneet siihen. Puolimatkassa pidimme pienen jaloittelu- ja oksennusten siivoustauon, jonka jälkeen ajoimme yhtäsoittoa Helsinkiin. Kuola valui loppumatkasta kiitettävästi.

Uusi koti olikin sitten ihmeellinen paikka maalaispojalle. Fiksuna kaverina Valo osasi heti tehdä tarpeensa lattialle levitetyille sanomalehdille. Ruoka ja vesikin maistuivat heti. Yritimme käydä ulkona totuttamassa koiraa tarpeiden tekoon, mutta maaperä vaikutti liian kiinnostavalta. Pissathan voi tehdä kotona sanomalehdelle. Ulkona voi polttaa vaikka tassunsa nokkosiin.

Ulkona oleva jalkojenpyyhkimisritilä oli aluksi tosi pelottava ylitettävä, mutta pienen tutkiskelun jälkeen sen ylitys sujui leikiten. Samoin rappukäytävän portaat tuntuvat olevan melkoinen haaste. Päivän viimeisen lenkin jälkeen herra kipitti portaat toiseen kerrokseen helposti. Nopea oppimaan tuntuu olevan.
Näiden kaikkien aktiviteettien välissä piti ottaa useammat päiväunet. Hyvin tuntui uni maittavan. Kuvassa Valo juuri heränneenä joulumakkaran viereltä. Nyt illan pimetessä ja asunnon hiljentyessä Valo-herrakin taitaa mennä unten maille. Saapa nähdä kuinka pitkään unta riittää.

Ensimmäinen yö sujui katkonaisten unien ja tepastelunkin merkeissä. Valo meni kyllä nukkumaan omaan sänkyynsä, mutta välillä piti tehdä pieniä tarkastusretkiä uusissa maisemissa, jonka jälkeen oli mukava palata omaan sänkyyn. Viiden maissa uni loppui ja uusi ihmeellinen päivä alkoi.

H-hetki lähestyy

Enää viisi päivää, kun Valo tulee kotiin!

Valo oli käynyt lääkärissä ja saanut terveen pojan paperit. Helsingin Sanomien toukokuun kuukausiliitteessä oli juttu koirista ja niiden jalostuksesta, mielenkiintoista luettavaa. Asiasta voi keskustella osoitteessa www.HS/kuukausiliite.fi

Täällä meidän päässä ilmassa leijailee suurta odotuksen tuntua. Pieniä hankintojakin on jo tehty, mm. nukkuma-alusta (35€, vesipestävä "jättityyny") ja matkavesikuppi (2,50€, pieni, kankainen helposti mukana kannettava, - onpa näppärä keksintö!). Nukkuma-alustaa pohdittiin ja tutkisteltiin vähän pidempäänkin. Kori vai kankainen? Kankainen, ettei koira järsi koria. Reunallinen vai reunaton? Reunaton, jotta saa jalat suoraksi kyljellään nukkuessaan. Pinkki vai limenvihreä? Limenvihreä :)

Vietimme aikaa pitkään myös panta- ja talutinosastolla, mutta maltoimme mielemme. Meitä on kaksi innokasta shoppailijaa, äiti ja tytär, joten pohdinnat vaativat tuplasti aikaa. Toinen haluaa taluttimen, toinen flexin ja valjaat. Toinen tykkää nahkaisista, toinen kankaisista. Ymmärtääkseni pääsimme jo lähelle kompromissia taluttimesta, löysimme tekstiilisen, heijastimin varustetun ja erinomaisesti lk collie -tyyliin sopivan. Hankintahetki saa vielä odottaa, että myös Valo pääsee mukaan shoppailemaan. (Toivottovasti ei ole tyypillinen uros shoppailujen suhteen.. :)

Tänään olisi tarkoitus käydä hankkimassa vielä portti. Jostain lähteestä kävi ilmi, että tavaroiden tuhoutumista voi välttää, jos koira pentuvaiheessa yksin ollessaan on tilassa, jossa ei ole mitään järsittävää. Kuulostaa toki itsestäänselvyydeltä, mutta olen iloinen, että sen jostain luin, koska näin aloittelijana tuskin olisin osannut ennakoida.

Alkuaikojen yksinoloajaksi herran liikkumatila siis rajataan portin avulla. Koska kotimme on suunniteltu esteettömyyden periaatteella, kulkuaukot tilasta toiseen ovat liian leveitä porteille. Mahdollisiksi tiloiksi jäävät ainoastaan makuuhuonet. Lasten huoneet ovat niin täynnä tavaraa, että ne eivät tule kysymykseenkään, niissä sitä vasta järsittävää riittäisikin. Vaihtoehtoja jää jäljelle yksi, se on meidän makuuhuone. Ehkä se on ihan hyvä vaihtoehto, saattaa tuoda ryhtiä omienkin vaatemyttyjen korjaamiseen..

Huomenna lähden viikon matkalle ja kun palaan, meidän perheen elämä on muuttunut radikaalisti. Takaisin tullessani kotona odottaa miehen ja lasten lisäksi koira. Odotan jo kotiintuloa, vaikka en ole vielä edes lähtenyt!