Iloa ja Valoa

Yhdeksän päivää kaupunkikoirakokemusta Valolla. Kokemukset enimmäkseen positiivisia, uskoisin. Päivät alkavat varhain, aamuviiden-kuuden välillä. Nyt ollaan päästy askel eteenpäin yöherätysten suhteen, niitä ei enää ole. Tai sitten olemme itse niin väsyneitä, että emme enää kuule pientä uikutusta. Alunperin Valo nukkui kuopuksen huoneessa, jotta hän tarvittaessa silittäisi pennun uneen tai veisi sen heti aamusta ulos. Mutta pienikin ihminen on väsynyt, niin innokas koiranhoitaja kuin onkin. Tytär on varustettu mitä parhaimmilla unenlahjoilla, se on tullut todistettua monesti ennenkin, mutta erityisesti nyt. Koira vinkuu ja vikisee, kuvittelemme sen kuuluvan koko talossa, mutta koiranhoitaja se vaan nukkuu sikeästi samassa huoneessa.

Niinpä siirsimme patjan olkkarin nurkkaan ja se on vaikuttanut hyvältä ratkaisulta. Tarvittaessa hauva pääsee yökävelylle sisätiloissa ja kun ovemmekin on raollaan, voi se halutessaan tarkistaa, että koko lauma on koossa. Tänä aamuna en kyllä ollut vakuuttunut tästäkään ratkaisusta. Heräsin viiden maissa tietyyn hajuun, ja juuri sitähän se oli, iso pissa sängyn vieressä. Ehkä Valo oli käynyt ilmoittamassa, että lähdetään ulos, mutta en ole herännyt ilmoitukseen. No, ei auttanut muuta kuin ryhtyä siivoamaan ja sen jälkeen koiran kanssa ulos.

Ulos kun päästiin, koira istahti ulko-oven eteen ja katsoi kysyvästi, pää kallellaan, toinen korva pystyssä, toinen lurpallaan, että miksi minut tänne raahasit? Maanittelujen ja pienen väkisinvedon avulla sain koiran vietyä kadun toiselle puolelle, kallioille, joista on tullut meidän vakituinen ulkoilupaikka. Aikani odotin, odotin ja odotin. Ehkä tunnin päästä (ainakin aika tuntui tosi pitkältä) palasimme kotiin. Ja niinhän siinä sitten kävi taas; kun päästiin sisälle, siihen ne pissat sitten taas tuli. Mukavan tasainen, lämmin lautalattia = hyvä pisupaikka. Pientä turhautumista oli emännän mielessä juuri sillä hetkellä.

Aamunokosten ja ruokailun jälkeen lähdimme Valon ensimmäiselle kaupunkiseikkailulle. Ensimmäinen etappi oli metrolla Kamppiiin. Hissiajelu sujui ihan hyvin, sitä ollaan harjoiteltu jo kotonakin. Metrokaan ei herättänyt suuria tunteita. Mutta astuminen metroon sisään oli jo haastavaa, laiturin ja ovien välissä on pienen tassun mentävä rako, yli selvittiin kunnialla. Itse metromatka oli jostain syystä vähäsen pelottava, katsoin parhaaksi ottaa pennun syliin. Matka kesti ainoastaan kaksi minuuttia, joten se tuska oli nopeasti ohi. Ja taas hisseihin, jotka piipitivät ja juttelivat. Maailmassa on kovasti ääniä, oletteko kiinnittänyt huomiota?

Lauantai-aamu ostoskeskuksena oli arveluttava paikka aloittaa kaupunkiin tutustuminen, mutta jälleen kerran yllätyimme iloisesti. Koira hölkytteli vieressä rennosti kuin olisi ikänsä kaupungin kaduilla ja keskuksissa kulkenut. Määränpäämme oli Forumin Musti ja Mirri ja missiona uuden kaulapannan ja taluttimen osto. Itse kauppa olikin sitten taas jännittävämpi paikka Valolle, koirakollegoja oli runsaasti liikkeellä. Ensimmäisen kerran Valo äityi oikein haukkumaan, tähän saakka on kuulunut vain satunnaisia haukahduksia sen saalistaessa entistä kissapehmolelua.

Hankimme pannan, taluttimen, pussillisen koulutusherkkuja, pari hampaidenhoitoherkkua ja naksuttimen. Palvelu oli erinomaista: asiantuntevaa, iloista ja reipasta. Ja ovessa lappu, että ethän jätä lemmikkiäsi ulos. Valo sai kehut myös myyjältä, että onpas reipas ja rohkea koira. Pidimme pienen limutauon läheisessa kahvilassa ja päätimme kävellä kotiin. Asensimme uuden pannan ja taluttimen, pikku herra muuttui saman tien nuoreksi herraksi. Häntä iloisesti heiluen käveli se erittäin mallikkaasti nuoremman emäntänsä rinnalla. Ketään ei tällä kertaa pysähtynyt silittämään sitä, mutta kuulimme kyllä kommentteja "ihana!" ja "söpö!" Ja lähes järjestään saa se vähintään hymyn vastaantulevien kasvoille. :)