torstai 9. syyskuuta 2010

Koululainen


Aloitimme Kennelliiton pentukurssin 1.9.2010. Tunti viikossa neljä kertaa Malminkartanon sirkuskentällä, hinta Kennelliiton jäsenille 25 euroa. Ei ollenkaan paha, etenkin kun kartoitin myös yksityisten tarjontaa kantakaupungin alueella.

Kouluttajan tärkein viesti mielestäni oli, että kouluttamisen pitää tapahtua aina hyvällä mielellä. Jos et itse ole iloinen ja innokas, on turha kuvitella, että koirakaan olisi, se kyllä vaistoaa millä mielellä ollaan.
Ekalla tunnilla opeteltiin perusasioita: istu, maahan, tassu, rauhoitu ja luoksetulo. Kaikki muu paitsi rauhoittuminen sujui Valolla melko mallikkaasti. Se oli aivan täpinöissään kaikista uusista, ihmeellisistä lajitovereita joita vilisi ympärillä 19 kappaletta.
Kuvassa valkoinen paimenkoira, joka oli kooltaan ja luonteeltaan mukavan sopiva leikkikaveri.

Rauhoittumisen taitoa pitää tosiaan treenata vielä kovasti. Valo on luonteeltaan tosi valpas, ei mitenkään hellyyden tai rapsutuksenkipeä otus. Pienempänä se kapusi syliin aina kun mahdollista, nyt sen ulottuvuudet eivät enää mahdollista mukavaa sylissä loikoilua. Sohvalla se saattaa hetken loikoilla vieressä, mutta hyvinkin pian se siirtyy joko toiselle sohvalle, missä on enemmän tilaa tai omalle patjalleen. Se on mielellään samassa huoneessa, mutta oma reviiri, tila ja väljyys on syytä säilyttää. Ehkä siinä on vähän varsinaissuomalaista (vai satakuntalaista?) luonnetta mukana?

Mutta takaisin kouluun. "Istu", "maahan" ja "tassu" olivat meillä aika hyvin hallussa jo ennen kurssiakin. Uusia juttuja olivat pujottelu ja "katso"-komento. Namut meinasivat loppua, sen verran innokkaasti ja aktiivisesti Valo opetukseen osallistui.
Jossain vaiheessa ajatuksena oli, että koirat rauhoittuvat omistajiensa viereen, jotta kouluttaja voi kertoa vähän teorioita ja taustojakin. Pienet sylikoirat suunnilleen nukahtivat emäntiensä/isäntiensä syliin. Viereisen herran tanskandoggikin makaili kauniin ja arvokkaan levollisena. Mutta ei Valo, sillä oli täysi virta päällä kyllä ihan alusta ihan loppuun saakka.

Viimeisenä tehtävänä oli luoksetulo. Ihmisten tehtävänä oli juosta kentän laidalle ja kutsua koira luokseen. Sen Valo kyllä osaa. Sisäinen vinttikoira löytyy välittömästi ja se kiitää kuin ohjus luokse.
Paluumatka tuntui sujuvan vähän pienemmällä kuolamäärällä kuin normaalisti. Olin jo toiveikas, että ehkä tämäkin osio tästä vielä korjaantuu. Jäimme innokkaina odottamaan seuraavaa koulupäivää!

3 kommenttia:

  1. Onnea ja menestystä koirakouluun :)
    Toivoo äiskä

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Hyvin meni, kakkoselle siirrettiin, kunhan eka hiukan harjoitellaan kotona lisää.. ;) Ja keväällä mennään ehkä ihan korkeakouluun, tuohon agility-kentälle. Mites veli ja äiti voivat?

    VastaaPoista
  3. Velipoika ja mamma voivat hyvin :) te ootte saanut oikeen ylennyksen sitten kakkosluokalla, hienoa :)

    VastaaPoista