18.3.2010 syntyi meidän tuleva perheenjäsen. Jännää. Koiran hankinta on ollut pitkällinen projekti koko perheelle, itsestäni puhumattakaan. Olen halunnut koiran jo pienestä pitäen, mutta lapsuudessa se ei vaan tullut kysymykseenkään ja nuoruudessa ajatus jäi taka-alalle. Näin aikuisena se on aika ajoin putkahtanut esiin, mutta ei kuitenkaan kovin vakavasti otettavana tai toteuttamiskelpoisena.
Kunnes sitten tyttären kanssa historia alkoi toistaa itseään. Kovin hyvin ymmärsin itkut ja tuskan, ja loputtoman mangunnan ” mutku mä haluuuuun koiran!” Jossain vaiheessa me aikuiset sitten päätimme, että no hyvä on, hyvä on, saat koiran, sitten kun täytät 15 v. (kolmen vuoden kuluttua siis…) Sekin kelpasi lapselle ensi hätään, mutta olihan se nyt aika kohtuuttoman kova odotus. Olimme kyllä valmiita joustamaan, jos näyttäisi siltä että into säilyisi pidempään. Ja säilyihän se.
Niinpä äiti alkoi iltaisin salaa tutkailla koira-asioita ja osteli tyttärelle koirakirjoja ja koiralehtiä. Koirakuume sen kuin yltyi. Loppupeleissä kävi niin, että hankkimisajankohta lyhenikin kahdella vuodella seuraavaksi kesäksi. Ja tässä sitä nyt ollaan, pentu on syntynyt ja me odotamme malttamattomina sen kasvavan luovutusikäiseksi.
Rotuvalinta ei ollut mikään helppo juttu. Se alkoi lyhytkarvaisesta colliesta silloin joskus viime syksynä ja päätyi lyhytkarvaiseen collieen tänä keväänä. Oikeastaan se alkoi jo vuonna 1974, jolloin sain kummisedältäni hienon koirakirjan: Koirat, suuri tietokirja. Siinä kaikista kaunein koira mielestäni oli lyhytkarvainen skotlanninpaimenkoira, joka ylväänä ja arvokkaana seisoo kuvassa skotlantilaisen maalaismaiseman piirtyen epätarkkana taustalla. Ehkä ihastukseeni vaikutti myös kiintymykseni Skotlantiin, joka niin ikään on jatkunut tähän päivään.
Koirakirja kertoo collien historiasta, rodun luonteesta ja levinnäisyydestä. Kieli on hellyttävän vanhanaikaista, vaikka aikaa ei ole kulunut "kuin" nelisenkymmentä vuotta: ”Rodun kasvattajat ylistävät mielellään koiriaan. He eivät kehu ainoastaan niiden näyttelyansioita tai kelpoisuutta palvelustehtävissä, vaan myös niiden miellyttävää luonnetta, älykkyyttä ja sopuisaa mieltä. --- Meillä rotua ei vielä ole nähty.”
Talven aikana kahlasimme läpi ehkä koko suomalaisen koirarotuvalikoiman. Koska meitä oli neljä henkeä päättämässä, erilaiset rodut olivat onneksi aika nopeasti käsitelty. Jollekin joku oli liian pieni lenkkikaveri, toiselle toinen liian itsenäinen luonne. Collie tuntui olevan kaiken kirjallisuuden ja nettisurffailun perusteella helppo koulutettava, sopivan kokoinen (kunhan vaan mahtuu autoon!) ja ennen kaikkea hyväluontoinen ja terve. Vaikuttaa siis ideaalilta meidän perheen ensimmäiseltä yhteiseltä koiralta.
Tässä vaiheessa olemme päättäneet olla innostumatta näyttelytoiminnasta. Mutta meille on monelta taholta vakuuteltu, että hurahtaminen siihen on ihan mahdollista. Joka tapauksessa, tämän hetkiset kasvattajalle esitetyt toiveet ovat pelkästään luonteeseen ja terveyteen liittyviä. Väritystäkään emme vielä tiedä, soopeli tai trikki, kummatkin käy.
Malttamattomina odotamme vierailua kasvattajan luokse noin kolmen viikon kuluttua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti