Oli sitä jo odotettukin! Valon tapaamista, neljä viikkoa syntymästä ja aika monta viikkoa jo ennen syntymääkin. Vasta illemmalla huomasin, että ensi tapaamisemme sattuikin Valon nimipäivänä. Onneksi se ei vielä tiennyt olevansa Valo.
Sunnuntai-aamuna lähdettiin koko perheen voimin matkaan aamulla varhain. Useamman autossa vietetyn tunnin ja kärsimättömän odotuksen jälkeen saavuimme perille ja näimme pennut. Voi hyvänen aika, miten ne olivat suloisia! Äitikoira tuli tervehtimään, pennut nukkuivat häkissään sulassa sovussa. Ei ihme, että pentuset olivat niin kauniita, todella kaunis oli emäkin.
Valo annettiin meille lähempää tutustumista varten. Hetken ihmeteltyään outoja ihmisiä, jotka olivat ikävästi tulleet päiväunia häiritsemään jatkoi se uniaan vuorotellen jokaisen sylissä.Uneliaan sylikierroksen jälkeen iski hetkellinen vireyspuuska. Hetken aikaa jaksoi se tepastella lattialla ympäriinsä, mutta sitten voimat taas ehtyivät. Vuosisatojen takaiset vaistot varmaan ohjasivat tämän entisen Skotlannin lyhytkarvaisen paimenkoiran käpertymään Barbourin öljykangastakille. Onneksi ei tullut pisut siihen!
Kuvat Timo Seppälä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti